Suomalaisen Naisliiton Alatornion osasto perustettiin Raumon nuorisoseuran talossa, ja samassa talossa yhdistys viettää myös 110-vuotisjuhlansa. - Kuva: Yrjö Nurkkala.

Naiskotiteollisuuskoulusta aktiiviseksi toimijaksi

Teksti: Raili Ilola

Suomalaisen Naisliiton Tornion yhdistys perustettiin Raumon nuorisoseuran talolla 1907. Toiminta lähti vilkkaasti käyntiin. Naisen henkinen kasvu ja yhteiskunnallinen valppaus tuli toiminnan kantavaksi teemaksi. Naiskotiteollisuuskoulun ylläpitäminen ja kiinteistöistä huolehtiminen vaati taas yhdistykseltä paljon työtä. Osastolla on ollut onni saada kaksi pitkäaikaista puheenjohtajaa: Elise Keisaari ja Marja-Riitta Tervahauta.

Suomalaisen Naisliiton Alatornion osasto perustettiin elokuussa 1907 Alatorniolla Raumon nuorisoseuran talolla. Opettaja Fanni Luukkonen oli tullut Oulusta kertomaan Suomalaisen Naisliiton toiminnasta. Ja kertoi niin oivasti, että jäseniksi ilmoittautui heti 40 naista. Perustavan kokouksen puheenjohtajaksi valittiin opettaja Elise Viuhkola, sihteeriksi opettaja Iida Muoniovaara. Vuosikokous pidettiin lokakuun alussa, ja kahdeksanhenkinen johtokunta aloitti toimintansa.

Jo saman kuukauden aikana johtokunta järjestäytyi, ja osaston puheenjohtajaksi valittiin kirkkoherranrouva Alma Junnelius, varapuheenjohtajaksi opettaja Elise Viuhkola, rahastonhoitaja-sihteeriksi Hanna Salonen ja varakirjuriksi Naimi Faarinen. Muut johtokunnan jäsenet olivat Saara Kariniemi, Hanna Öfverberg, Hilma Mäenalainen ja Eeva Metsävainio.

 

Nainen nousi pian toiminnan keskiöön, sillä Alatornion osasto aloitti ripeästi valistustehtävänsä ja puuttui yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Ensimmäisen kerran naisen asemaa puolustettiin jo 23.11.1907. Johtokunta kävi kirkkoraadin jäsenten luona, koska työnsä hyvin hoitanut diakonissa oli erotettu. Myös naisten yötyön poistamisesta keskusteltiin.

Alusta alkaen toiminta vaati varoja. Järjestettiin arpajaisia, kodinpäivät, suosittuja iltamia, valistus- ja esitelmätilaisuuksia, jopa urheilukilpailut, joiden sisäänpääsymaksut, arpajaiset ja tarjoilut kartuttivat kassaa. Viikottaisissa ompeluseuroissa ahkeroidut käsityöt olivat arpajaispalkintoina.

Vuonna 1908 vuosikokouksessa päätettiin perustaa rahasto keuhkotautiparantolan saamiseksi Pohjois-Suomeen. Hankkeesta tulikin moneksi vuodeksi osaston tärkein taloudellisen toiminnan kohde. Kekseliäät naiset hankkivat omistukseensa oman tontin ja talon, jossa pitivät kotitalouskoulua ja sen ohella kanalaa, sikalaa ja kasvitarhaa.

Ompeluseuroista muodostui osa osaston perustoimintaa. Koska ne olivat suosittuja ja hyvä keino valistustyöhön ja varojen keräämiseen, kyläosastoja perustettiin peräti 11. Osasto avusti myös varattomia tyttöjä esimerkiksi kansanopisto-opiskeluun.

Alatornion Osasto palkkasi vuonna 1924 ensimmäiseksi työntekijäkseen kasvitarhaneuvojan. Hän kiersi jäsenistön kodeissa ja opasti heitä kasvitarhan perustamisessa.

Vuonna 1938 osastolla oli jo kaksi kiinteistöä: Kariniemeltä ostettu talo ja uusi hirsirakenteinen koulutalo.

 

Sotavuosina 1941 - 1944 Alatornion osastolla ei ollut toimintaa kokouksia lukuun ottamatta, mutta naisliittolaiset neuloivat ja ompelivat rintamavarusteita. Sodan aikana Tornion taloihin sijoitettiin evakkoja. Miehet olivat sodassa, ja kaiken lisäksi Lapin sodasta oli itse lähdettävä evakkoon.

Vaikka sotavuosina ja sen jälkeen moni Naisliiton osasto sammui ja niiden jäsenmäärä väheni, Tornio pysyi elinvoimaisena. Kun vuonna1947 pidettiin 40-vuotisjuhlat, jäseniä oli 125. Osaston historiikin esitti opettaja Hilja Herajärvi.

Viiden vuoden päästä opettaja Elise Keisaari jätti puheenjohtajan tehtävät. Hän oli ollut aktiivinen naisliittolainen 45 vuoden ajan: kuului perustajäseniin, toiminut osastossaan varapuheenjohtajana, sihteerinä ja puheenjohtajana, järjestänyt monet Naisliiton kesäpäivät ja ollut vuosikymmeniä Suomalaisen Naisliiton keskusvaltuuskunnan jäsen. Syyskuussa 1952 paljastettiin Elise Keisaaren muotokuva Naisliiton Alatornion osaston oman talon seinälle.

Kun osasto vietti vuonna 1957 50-vuotisjuhliaan, jäsenmäärä oli vakiintunut noin 60 henkeen. 50-vuotishistoriikin kirjoitti kirjailija Martta Haatanen.

Seuraavina vuosina Naisteollisuuskoulun siirtyminen kuntainliiton hallintaan toi osastolle uusia toimintamuotoja. Sen jäsenet osallistuivat vuosittain myös Suomalaisen Naisliiton vuosikokouksiin ja Minna Canth -seminaareihin. 1970-luvulla puhuttiin paljon tasa-arvosta. Varsinkin päivähoitokysymykset herättivät mielenkiintoa. Jäsenmatkat suuntautuivat Pohjois-Kalotille ja muualle Suomeen.

Kun Marja-Riitta Tervahauta valittiin vuonna 1988 puheenjohtajaksi, Alatornion osasto sai uuden tarmokkaan puheenjohtajan, joka jatkaa luottamustehtävässään edelleen. Seuraavana vuosikymmenenä yhteiskunnan muutokset näkyivät myös osaston toiminnassa. Se järjesti EU-informaatiotilaisuuksia, ja uutena aiheena työhön tuli naisen asema. Osasto käynnisti oikeusministeriön rahoittaman rikoksentorjuntahankkeen Naisen osuus turvalliseen arkeen ja tulevaisuuteen. Avustustoiminta jatkui. Vuonna 2002, osaston täyttäessä 95 vuotta, kirjailija Mirjam Kälkäjä toimitti osaston historiikin, Rohkeiden naisten työsarka.

Suomalainen Naisliitto aloitti satavuotisjuhlallisuutensa Torniosta helmikuussa 2007, jolloin osasto järjesti yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kertovan juhlaseminaarin. Seminaariin osallistuivat kulttuuriministeri Tanja Karpela sekä alue- ja kuntaministeri, torniolainen Hannes Manninen. Jäseniä oli juhlavuonna 74.

Osaston kotisivut julkaistiin 2011, ja neljä vuotta myöhemmin  liityttiin facebookiin. Tuolloin jäseniä 107, ja osaston nimi muutettiin Suomalaisen Naisliiton Tornion yhdistys ry:ksi.


Keuhkotautiparantolan pohjarahastoa perustettaessa Lappiin Alatornion osasto oli aloitteentekijänä. Koska siihen ei saanut valtionapua ilman peruspääomaa, osasto järjesti vuonna 1924 valtakunnan laajuiset suurarpajaiset, jossa myytiin 88 000 arpaa. Alle 100 jäsenen osasto teki valtavan työn postittaessaan arpoja ympäri Suomen ja hankkiessaan palkintoja. 

Vuonna 1922 kansanedustaja Antti Junes teki aloitteen Peräpohjolaan rakennettavasta keuhkotautiparantolasta, minkä eduskunta hyväksyi. Koska valtio otti vastuun parantolan rakentamisesta, Alatornion osasto ehdotti, että kertyneillä varoilla perustettaisiin kotitalouskoulu. Ehdotus hylättiin, ja rahaston varoilla avustettiin keuhkotautipotilaita. Valtio rakensi sittemmin keuhkotautiparantolan Muurolaan.

1920-luku oli ripeätä toiminnan aikaa, joten parantolahanke ei ollut suinkaan Alatornion naisliittolaisten ainoa iso ponnistus. Muiden tuon ajan Naisliiton osastojen tavoin se mieli omaa toimitaloa. Toive täyttyi vuonna 1926, jolloin osasto osti sitä varten tontin ja talon kaikkine rakennuksineen rajaviskaali ja rouva Kariniemeltä. Kauppahinta oli 100 000 mk, josta osasto maksoi 14 000 markkaa kaupantekotilaisuudessa ja loput saman vuoden loppuun mennessä. Tupaantuliaisiin osallistui 60 naista.


Oma talo innosti kehittämään toimintaa. Talon ullakolle perustettiin mallikanala, ja se toimi aina vuoteen 1931. Kanalan alapuolelle tuli sikala, koska sikojen kasvatus seudulla oli harvinaista.Tarkoituksena oli saada molemmista taloudellisesti kannattavia.

Jo seuraavana vuonna toimitalossa alkoi kurssitoiminta, joka tähtäsi kotitalouskoulun perustamiseen. Vuonna 1929 pidettiin lukuvuoden päättäjäiset, ja koulu oli osaston hallinnassa.Seuraavan vuoden helmikuussa Kotiteollisuusyhdistys julisti koulun Suomalaisen Naisliiton Alatornion osaston omistukseen, mutta koulun johtokuntaan valittiin myös muiden yhdistyksien edustajia. Koulun opettajana toimi Lempi Kivimäki. Vuonna 1930 oppilaita oli 24, joista neljä vapaaoppilasta. Toimitaloa ja kasvitarhaa hoiti Hilja Lehto.

1930-luvulla Naisliiton tontille valmistui kolmas rakennus, johon suunniteltiin muun muassa oppilasasuntoja ja alakertaan varastoja ja värjäämö. Työtä rahoitti puheenjohtaja Elise Keisaari, joka oli ryhtynyt rakennushankkeeseen omin päin, ilman osaston lupaa. Taloudelliset ongelmat alkoivat ja jatkuivat niin että vuonna 1945 osasto anoi Kansallis-Osake-Pankilta 100 000 mk luotollista shekkitiliä vekselivelkojen ja rakennuskorjausten maksamiseen. 1940-luuvun lopulla koulu sai ulkomaisesta avustusrahastosta 200 000 markkaa korvauksena sota-aikana tapahtuneista vahingoista.

Rahavaikeudet jatkuivat vielä 1950-luvulla. Osasto ei saanut vuokratuloja suunnitelmien mukaan, koska maataloushallituksen kanssa oli kiistaa vuokrasta. Myös tilintarkastuksissa oli epäselvyyttä. Vuonna 1958 osasto vuokrasi kiinteistöt kuntainliitolle kymmeneksi vuodeksi. Vuokrasopimuksen loputtua osasto myi Tornion kaupungille kaksi kiinteistöä ja hankki kaupungin keskustastayksiön, jota vuokraa. Tonttikaupoista saamiaan varoja osasto lahjoitti Alatornion Vanhainkotiyhdistyksen pohjarahastoon.


Naiskotiteollisuuskoulu oli vuodesta 1930 lähtien osaston tärkein toimintakohde. Tytöille piti saada ammatti, jotta he kasvaisivat itsenäisiksi naisiksi. Koulun kiinteistönä toimi osaston omistama Kariniemen talo. Koska oppilasmäärä kasvoi ja uudet opetustavat vaativat lisätiloja, osaston johtokunta päätti lokakuussa 1934 laajentaa koulurakennusta ja samalla peruskorjata Kariniemen talon. Rakennushankkeen kustannusarvio oli 218 000 mk.

Uuden koulutalon rakentaminen ja sen ylläpito vaati jäseniltä suunnattomasti työtä. Heidän oli päätettävä urakoista, hoidettava lainat ja kymmeniä muita tehtäviä. Suurin vastuu lankesi puheenjohtaja Elise Keisaarelle, joka uhrasi jopa omia varojaan raha-asioita järjestettäessä. Vaikka koulutaloon oli saatu maataloushallitukselta lainaa ja avustusta, velkataakka oli huomattava.

Uuden koulutalon vihkiäisjuhlat olivat syyskuussa 1936

Talvisodan aikana koulutilat olivat suomalaissotilaiden käytössä. Sen jälkeen osaston varat eivät riittäneet suositun Naiskotiteollisuuskoulun ylläpitoon. Jotta koulu pysyisi paikkakunnalla, osasto alkoi neuvotella kuntainliiton kanssa. Neuvottelujen tuloksena oli, että tammikuussa 1958 Naiskotiteollisuuskoulu siirtyi kuntainliitolle vuokralle kymmeneksi vuodeksi.

Vuonna 1972 kuntainliitto päätti siirtää oppilaitoksen Tervolaan. Tornion Naisliitto koki koulun menetyksen vakavana tappiona.


Nainen, äänestä naista! Alatornion naisliittolaiset ovat aina olleet myös poliittisesti valveutuneita. Jo vuoden 1913 eduskuntavaaleissa oli Tornion seudulla ja samalla Naisliitollakin oma ehdokas, Elise Viuhkola. Vuonna 1919 kunnallisvaaleissa Alatornion osastolla oli peräti oma ehdokaslista, josta Katri Snellman valittiin ensimmäisenä porvallisena naisena valtuustoon.

Alatornion naisliittolaiset ovat osallistuneet muutenkin aktiivisesti yhteiskunnassa käytävään debattiin. Vuosisadan alusta alkaen oli keskusteltu naisen aseman vahvistamisesta kirkollisissa tehtävissä, ja naispappeus mainitaan osaston vuosikertomuksissa ensimmäisen kerran vuonna 1930. Kesti kuitenkin 82 vuotta, ennen kuin Tornion seurakunta sai ensimmäinen naispappinsa kappalaisen virkaan.

Myös raittiusasia oli osastolle tärkeä vuosikymmenten ajan. Esimerkiksi ensimmäisten arpajaisten voitto käytettiin raittius- ja siveellisyystyöhön. Ja vaikka Suomen Suuriruhtinaskunta ei ollut mukana ensimmäisessä maailmansodassa, sota heijastui Tornioon, sillä erään tuon aikaisen alustuksen aiheena oli tyttöjen siveellinen tason alentuminen paikkakunnalla harjoitettavan liike-elämän vuoksi. Vuosikokouksessa 1929 keskusteltiin naispoliiseista ja todettiin, että olisi inhimillisempää, jos naispoliisi kuulustelisi naispuolista rikollista.

1960-luvulla tuli tavaksi, että valtiollisten ja kunnallisten vaalien alla osasto julkaisi lehdessä ilmoituksen, jossa naisia kehotettiin äänestämään erityisesti naisehdokkaita. Ja tämä tapa elää edelleen. Myös seurakunnan vaaleissa naisia pyydetään suostumaan ehdokkaiksi ja äänestämään naisia. Yhä edelleen järjestetään vaalitilaisuuksia, jossa lähinnä naispuoliset ehdokkaat esiintyvät.


Laatikkoon:

Kun Suomalainen Naisliitto täytti 60 vuotta, se pyysi osastoiltaan välähdyksiä taipaleensa varrelta. Alatorniosta tuli miesmuistelu: Myös miehet ovat olleet monessa tehtävässä avustamassa naisten toimintaa. Paitsi tilintarkastajiksi heitä valittiin juhlien ja iltamien järjestysmiehiksi ja arpajaisvoittojen hankkijoiksi. Rajaviskaali Esa Kariniemi kuului näihin. Hän tuki vaimonsa Saaran toimintaa Naisliitossa ja oli usein naisten kyytimiehenä. Rajaviskaalilla oli hevonen, ja hän keräsi reen täyteen naisia ja ajoi heidät kokousiltaan milloin Raumolle, milloin Pirkkiöön tai lähempänä pidettyihin ompeluiltoihin, juhliin ja iltamiin, joissa saattoi sitten itse olla järjestysmiehenä.

< Lokakuu 2017 >
Ma Ti Ke To Pe La Su
25262728293001
02030405060708
09101112131415
16171819202122
23242526272829
29303101020304